Kunniakierros 2016

23.2.2016

Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton ja sen jäsenseurojen yhteinen varainkeruukampanja, jonka urheiluseurat organisoivat paikallisesti. Kunniakierrosperinne on jatkunut jo yli 33 vuotta ja seurat ovat keränneet varoja toimintaansa reilut 30 miljoonaa euroa. Kampanjan tuotto käytetään yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä ja SUL:ssa.

Kunniakierroksen ideana on haastaa seuraväki keräämään tukijoita yrityksiltä tai yksityishenkilöiltä. Keräys huipentuu seuran yhteiseen kunniakierrostapahtumaan loppukevään ja alkukesän aikana. Keräys tapahtuu keräyslomakkeilla ja minimitukisumma on 15 euroa.  Käteismaksuja ei kerätä, joten laskut tulevat sähköpostitse tai haluttaessa paperipostina kunniakierrostapahtuman jälkeen.

KUNNIAKIERROKSELLE ILMOITTAUTUMINEN

Kunniakierrokset suositellaan järjestettävän ajanjaksona 28.4. – 17.8.2016. Tämän ajanjakson aikana tallennetut tulokset huomioidaan seurojen ja kerääjien välisessä kilpailussa. Kunniakierros palkinnot jaetaan Ruotsi -ottelun yhteydessä Tampereella 3.-4.9.2016.

 

Useampi seura voi järjestää yhteisen tapahtuman. Tällöin kukin seura suorittaa oman  itsenäisen Kunniakierros-keräyksensä ja tallentaa tulokset omilla tunnuksillaan.

 

Kunniakierrokselle ilmoittautumisen tulee tapahtua  1.1.- 31.3.2016 osoitteessa :www.kunniakierros.fi /Ilmoittautuminen.

Ilmoittautumisen pakolliset kohdat ovat:

– piirin ja seuran nimi

– seuran tulostavoite

– tapahtuman ajankohta ja paikka

– seuran yhteyshenkilön nimi, posti- ja sähköpostiosoite, puh.nro

– seuran tallentajan tiedot

– seuran pankkitilin numero

– seuran tulee sitoutua tallentamaan tuloksensa kahden viikon kuluessa tapahtumasta

 

KUNNIAKIERROKSEN TUOTONJAKO v. 2016

 

Seura saa seuraavat prosenttiosuudet keräämästään (netto)tuloksesta:

0 – 2.999 € -> 55 %

3000 – 9999 € -> 65 %

10 000 – 19.999 € -> 70 %

20 000 – 29.999 € -> 75 %

30 000 – 39.999 € -> 80 %

yli 40 000 € -> 85 %

Tiedustelut: Jaakko Kivelä, Kunniakierrospäällikkö, puh. 044 7878 788, jaakko.kivela@sul.fi               

Säännöt ja ohjeet 2016: http://www.yleisurheilu.fi/sites/default/files/2016_saannot_ja_ohjeet.pdf

Lisäinfoa: http://www.yleisurheilu.fi/kunniakierros/kunniakierros-2016