Henri Väyrynen Kainuun paras yleisurheilija!

13.11.2015

 

Kainuun Yleisurheilu palkitsi jäsenseurojensa parhaita urheilijoita ja valmentajia syyskokouksessa. Kajaanin Kipinän pituushyppääjä Henri Väyrynen palkittiin vuoden parhaana yleisurheilijana ja Eero Väyrynen palkittiin vuoden valmentajana. Henri sijoittui vuoden 2015 Porin Kalevan kisoissa hopealle ja valittiin vuoden 2016 EM-ryhmään. Eero Väyrynen on puolestaan tehnyt hyvää työtä Henrin valmentajana.

 

Parhaina nuorina urheilijoina palkittiin Nuorten Sm-mitallistit Annika Haverinen ja Suvi Kemppainen.  Veteraaniurheilijana palkittiin Teuvo Kemppainen ja vammaisurheilijana Ari Lehto.

 

Kainuun Yleisurheilun syyskokoukseen osallistui Suomen Urheiluliiton aluepäällikkö Yrjö Kelhä. Yrjö Kelhä kertoi kainuulaisen yleisurheilun nykytilasta ja korosti kainuulaisten seurojen yhteistyötä. Syyskokouksessa oli myös paikalla Kainuun Liikunnan seurakehittäjä Tuomas Karjalainen. Seurakehittäjä esitteli miten kainuulaisen yleisurheilijan polkua tullaan tulevaisuudessa rakentamaan.

 

Kainuun yleisurheilun syyskokouksessa yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Karjalainen. Hallitukseen valittiin Eero Väyrynen ja Ismo Juntunen. Hallituksessa jatkavat Seppo Viirret, Teuvo Kemppainen ja Vieno Määränen

 

Palkitut:

 

Vuoden yleisurheilijana : Henri Väyrynen Kajaanin Kipinä

 

Vuoden valmentaja : Eero Väyrynen Kajaanin Kipinä

 

Sm-mitallisti : Annika Haverinen Kajaanin Kipinä

 

Sm-mitallisti : Suvi Kemppainen Kajaanin Kipinä

 

Sm-pisteurheilija : Tuomas Juvonen Kajaanin Kipinä

 

Sisulisätyttö : Rebekka Nilsson Kajaanin Kipinä

 

Sisulisäpoika : Petteri Koivisto Kuhmon Kiva

 

Veteraaniurheilija : Teuvo Kemppainen Kajaanin Kipinä

 

Vammaisurheilija ja kunniakierroksen paras kerääjä : Ari Lehto Otanmäen Teräs